keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Maistijaisia


Ihana lämmin kesäpäivä takana ja kova tohina ollut päällä. Isovanhempani kävivät kylässä, kahvittelua, rupattelua ja herkkuja. Siinä sivussa ruuan laittoa ja vielä hieman kipeisten kaksosten hoivaamista. Kyllä, meillä viihtyy kaikenmaailman möngertelijät. Möhkis lähti, kuumeet saapui. Huoh! Isompi neiti hyppii tylsyyttään seinille, kun joko me olemme kipeitä tai sitten naapurin perhe sairastaa.

Vielä ei meidän "kesä-asunto" ole valmis, mutta ajattelin teille antaa maistijaisia. Kyllä siellä päivittäin jotain pientä tapahtuu, mutta hiljakseen.

Kamiinan suhteen meillä kävi "hillitön munkki" ja saimme melkein puoli-ilmaiseksi yhdeltä vanhalta sedältä aikansa nähneen kaminan. Se on joskus aikoinaan lämmittänyt kehoa että mieltä vanhan vr:n veturitallissa. Nyt se tekee sitä samaa meille, meidän ystävillemme ja sukulaisillemme.Isäntä sai tahtonsa läpi ja sai tulisijan sijaan kamiinan. 






Olin suunnitellut isäni kotopaikasta löytyneestä vanhasta peiliovesta meille katokseen pöytää. Isäntä pyöritteli mielessään miten pöytään saisi tehtyä jalat ja miten koko homma kokonaisuudessaan toimisi siellä. Hän koitti esittää muita vaihtoehtoja (koska peiliovi kuuluu kuulemma olla ovena, eikä pöytänä) ja minä tietenkin tyrmäsin omaan tapaani isännän vaihtoehdot ;). Noh, kuinkas ollakkaan, ukkini kun kävi meillä ja kuuli suunnitelmistamme,hän alkoi ehdottaa vanhasta aittasta löytyvää pöytää. Vaikka olen aitan käynyt läpi tuhannen ja yhden kerran, en silti ole pöytään törmännyt. Kuinkas ollakkaan pöytä tönöttää katoksessamme odottaen juuriharjalla pesua. Peiliovi siirtyi takaisin varastoon ja odottelee siellä parempia päiviä. ;) 

(Lisään kuvia pöydästä, kunhan olen saanut sen vain harjattua vähän edustavampaan kuntoon.) 


Nyt on ollut pitkä päivä takana ja on aika painua pehkuihin. Huomenna uudet kujeet! Öitä!

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Onko teidän sukunimi Hiljala, vai onko tilan nimi vaan Hiljala? Olen itse Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja sukunimeni on Hiljala. Olen luullut, ettei meitä saman sukunimen omaavia ole enää Suomessa kuin alle kymmenen. Mistä päin teidän sukujuuret ovat lähtöisin, jos sukunimenne on Hiljala?

    t:Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogini nimi tulee minun isomummuni mukaan, jonka nimi on siis ollut Hilja. Eli kyllä taidat ollan oikeassa teidän sukunimen tiedoista. Se on kyllä hieno sukunimi, joten toivottavasti sille on jatkajia, ettei se vain pääse loppumaan. :)

      Poista