tiistai 30. huhtikuuta 2013

Sateista vappua!

Viime postauksesta onkin jo monta päivää ja monen moista on tapahtunut. Vaikka itsestä tuntuu tosin siltä etten ole saanut mitään aikaiseksi, ainakaan kotirintamalla. Veto on täysin loppunut, kun yöunet ovat jääneet taas huonoiksi. Meillä sairastetaan jälleen ja kun toisen naperon hammashommat loppuivat, alkoi meidän pieni mies puskemaan poskihammastaan. Monet rästihommat odottavat valmistumistaan. Ompelukonekin on ollut keittiön pöydällä ties kuinka monta päivää. Nyt oli pakko siivota se pois vapun tieltä.


Illaksi onkin ihanaa ohjelmaa tiedossa. Olemmme menossa koko porukan kanssa rakkaiden ystävien luokse viettämään vappua. Elma odottaakin kuumeisesti että pääsee näyttään kerhossa tehtyä hienoa prinsessakruunua ystävälleen. 


Vaikka ilma ei niin kauniilta näytä, nauttikaa vapusta täysin rinnoin. Kaikille oikein ihanaa vappua!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Terassikahvit

Nyt se sitten vihdoin tapahtui..




Lumet ovat olleet jo hetken pois meidän terassilta, (kiitos äidin ahkeran lapioimisen) mutta kertaakaan ei ole vielä kahvia siinä nautittu, kunnes sitten tänään. Aina on ollut muita hommia, vettä on satanut tai vain muuten tuulinen päivä. Tänään oli kuitenkin oiva ilma olla pihalla ja vain naatiskella. Kevät on mukavaa! Vielä ei olla tuotu meidän isompaa terassipöytää pihalle, jos kuitenkin tulee vielä isoja rankkasateita. Ettei se sitten vain mene pilalle, kun terasilla ei ole mitään suojaa johon pöytää voisi siirtää. 

Tänään kuitenkin kelpasi hyvin vanha pyöreä pöytäni, joka kyllä huutaa jotain maalia kylkeensä. Onneksi kesä on vasta tulollaan. Ilmeisesti pitää laatia "to do"-lista että hommat tulisi varmasti tehtyä kesän aikana. 

Viime syksynä ostin VillaSallasta puisen tarjottimen joka on nyt muutamaan otteeseen ollut käytössä.   

 
Vaikka lauantai oli neidin ja isännän juhlapäivä, sain minäkin pikkuruisen lahjan minun ihanalta ystävältäni. Hän oli pistänyt korvan taakse, kun olin sanonut joskus hänelle että olen ihastunut nykyään vaaleanpunaiseen. Kun hän oli nähnyt tämän pyyhkeen se oli kertoman mukaan huutanut nimeäni. :) Ihana! Isäntä on kyllä erimieltä näistä VAALEANPUNAISISTA hömpötyksistä! ;)  


Yhtenä päivänä ihmettelin mitä meidän keittiön ikkunasta oikein näkyi. Kolme peuraahan siellä pellolla tönötti. Ja ne viihtyivät siellä vielä yllättävän kauan.  Oli se hyvä että muutamat puut tuli kaadettua talvella. Nyt näkee mitä pellollakin liikkuu. Muitakin eläimiä ettei vain susia.. 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Römyvaatteet päälle..

.. Ja metsään hommiin.


Aurinko on paistanut tänään niin ihanasti ja lämmittävästi, että ei ole voinut muuta kuin nauttia. Heti kun kaksoset saatiin pihalle nukkumaan, ryntäsimme sinne myös itse. Pihasta kaadettujen puiden oksat saivat kyytiä myös meidän pieneltä neidiltä. Välillä hän valitti tylsyyttä, mutta onneksi mäestä löytyi myös kiviä joiden päällä oli kiva leikkiä.Vanha aitta odottaa kunnostamista. Suunnitteilla olisi siitä vaikka mitä kivaa. Mutta sitten vasta joskus tulevaisuudessa.



Parasta ulkoilussa taisi kuitenkin olla ahertamisen jälkeinen herkutteluhetki muffinssien kanssa. Sitten jaksoi taas tehdä hommia. :)


Toivottavasti kaikilla on ollut mukava viikonloppu!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Synttärihumua

Meillä ollaan vietetty juhlia taas tämä päivä ja äiti sekä tytär ovat tyytyväisiä. Luultavasti myös isäntäkin. :) Vaikka sitä kuinka aloitti aamulla aikaisin touhut, meinasi silti tulla kiire. Luulen, että se tulee minulle joka ikinen kerta vaikka kuinka yritän olla ajoissa. Nyt on kuitenkin vatsat täynnä kakkua, pitsaa, piirakkaa, muffinsseja jne.. Oikein herkuttelupäivä. 

Ylimääräistä aikaa aamulla minulta vei minun epäonnistuneet Cake popsini. Kaikki ei mennyt niinkuin strömsössä.. Kuten kuvista pystyy päättelemään. Noh, onneks tarjottavaa oli kuitenkin aivan liikaa, joten niiden uupuminen ei haitannut mitään. Itseäni vain harmitti, kun lupasin neidille niitä tekeväni. Noh, aina ei voi onnistua. Ei ainakaan näillä minun taidoillani. Varma tuote hyppysissäni on nuo muffinssit ja tällä kertaa tein niihin kuorrutteen. Ja se jopa maistui hyvälle. ;)


Onneksi lähipiirissä on leipuri joka rakastaa kakkujen tekoa. Neiti sai toivomansa poni kakun ja oli se kyllä hyvää vadelma täytteensä kanssa. Onneksi tätä herkkua jäi vielä huomiselle päivälle. Vatsa kiittää!!! ;)




Tämän kuun synttärijuhlat on nyt juhlittu ja seuraavaksi odotellaankin kaksosten yksivuotis juhlia. Onneksi tässä on kuitenkin muutaman kuukauden huilit. On tämä juhliminen rankkaa puuhaa. Päivän päätteeksi neiti väritti lahjaksi saamaansa "Pikku Poni"- värityskirjaa. Pikku Poni tavarat oli selvästi mieluisia ja "Pinkie Pie"- poni pääsikin Elman viereen nukkumaan.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sunnuntai ja Satu Sopanen


Eilinen päivä oli mukava kaikessa kokonaisuudessaan. Juhlittiin isännän kolmekymppisiä ja näki taas ihania ystäviä. Kaksoset kohelisivat juhlissa mukana ja kyllä heillä oli vielä yölläkin kova meno päällä. Päivän touhut tulivat selvästi yöuniin. Isompi neiti pääsi viettämään laatuaikaan mummulaan.

Tänään on myös tulossa kiva päivä, kun menemme rakkaan ystäväni, kummityttöni ja Elman kanssa kuuntelemaan Satu Sopasen ja tuttiorkesterin hurjaa menoa. Luulenpa että pienet neidit laittavat jalalla koreasti ja ehkäpä äiteetkin siinä samassa ;)

Eilen piristi päivää myös ihana pikku yllätys. Äitini toi mukanaan Tampere reissulta sukulaisen lähettämänä kaksi ihanaa Greengaten lautasta MINULLE. Olin juuri pohtinut muutamia päiviä sitten, että kyllä niitä lautasiakin olisi niin ihana kerätä. Ja tsadaa, sitten kädessäni olikin niitä jo kaksi. Ihania sukulaisia!!!

Aamupalan jälkeen nauteinkin kahvia ja hieman eilistä kakkua uudelta lautaselta. Kyllä se maistui hyvälle. ;)

Mutta nyt odottamaan isoa neitiä reissulta kotiin. Onkin jo kova ikävä!!   

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Siivouspäivä

Ihanaa päivää kaikille! Tänään olisi tarkoitus aloittaa siivousurakka, mutta voin sanoa, että yhtään ei ole siivous fiilis. :( Tuskin sitä silti on minulla koskaan. Lauantaina meillä olisi tarkoitus hieman juhlistaa isännän kolmekymppisiä ja ellen kohta tee tälle kämpälle jotain, en kehtaa päästää vieraita ovesta sisälle. Sen verran olen saanut aikaiseksi, että olen muutamia talvivaatteita pistänyt pesuun ja plokannut isomman neidin vaatekaapin pienistä vaatteista. Seuraavana olisikin vuorossa kaksosten vaatekori. Huoh!

Päivät kuluvat tämä normaalin arjen pyörittämisessä. Ja nyt tuntuu että silmiä pitäisi olla enemmän kuin tämä kaksi, koska pikkuneiti pääsi jo kissanruokakipoille ja maisteli mielukkaasti kissalle tarkoitettuja silakoita. Kalan pää vilkkui neidin suussa, eikä hänellä ollut aikomustakaan päästää kalan päätä pois. Sellainen kyllä maistuisi, mutta ei äidin ruoka. Mahtaako minun ruokataidoissani olla jotain vialla? ;)



Aamulla sain kolme kaverusta seuraamaan takan päälle laittamista ja siinä he jaksoivat olla jonkun aikaa. Väinö huomasi ensin kameran äänet ja lähtikin ottamaan selvää mikä äidin kädessä on.. 


Pienempi neiti nousee jo seisomaan ja keittiön vanha kello kiinnostaisi niin kovin. Välillä kello onkin pysähtynyt kun jompikumpi kaksosista on käynyt vähän vetämässä naruista. Herkkiä kun ovat nuo vanhat kellot. Olemme saaneet kellon tuparilahjaksi ja sillä onkin enemmän ikää mitä koko meidän talollamme. Välillä tuntuu että kotimme on kuin vanha mummulla, kellon äänen puolesta, mutta me pidämme kellosta!! 



Ihanaa päivän jatkoa kaikille! 


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kutsukortteja

 Edellispäivän VillaSalla sisustuskutsut olivat kyllä iso piristysruiske tähän kotielämään. Kaikkea aivan ihanaa oli näytillä ja mieleni olisi tehnyt ostaa vaikka ja mitä. Ainoa asia tällä kertaa mikä jäi käteen oli rautainen "kippo/kori", joita olen ihaillut jo jonkun aikaa. Suunnitelmissa olisi saada joskus se ihana valkoinen hylly keittiöön, johon voisi saada kaikkea kivaa näytille. Korille on varattu yksi osa hyllyä. Ja hei, yhtään GreenGatea en ostanut. Vaikka mieleni kyllä teki.. ;)


Aloitimme Elman kanssa tekemään hänen syntymäpäivilleen kutsukortteja. Koska pikkuponit ovat nyt se "juttu", niin neiti saikin ison homman itselleen. Hän sai värittää kutsuihin tulevat pikkuponien kuvat. Kuvista ollaan oltu innoissaan, niitten kanssa ollaan leikitty eikä niitä millään maltettaisi liimata kutsuihin. Lupasin että muutaman hän saisi liimata kynäkipponsa kylkeen, kun tuunaisimme purkin Nalle puhit pois.

Päivät tuntuvat jotenkin pitkiltä, kun lapset sairastelevat edelleen. Ystävän luokse ei voi mennä katraan kanssa, ettei flunssa tartu heille. Kaiken lisäksi täälläpäin on aamusta asti satanut lunta ja se ei miellytä minua yhtään. Eilen koitin taas ottaa terassin lunta pois, että se aamuinen kahvi hetki terassilla onnistuisi mahdollisimman pian. :) Nyt kyllä tuntuu siltä, että meillä on vielä juhannuksenakin lunta. Sitä on niin paljon. 

Kaikesta huolimatta oikein ihanaa sunnuntai päivän jatkoa!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Huhtikuu jo lämmittää

Oih, ihanainen huhtikuu sieltä jo tulla tupsahti. Tähän kuukauteen mahtuu monen ystävän ja tuttavan synttärit. Yhden päivän niistä on myös ottanut itselleen meidän isompi neiti. Kutsuja pitäisi alkaa tekemään ja lähetellä niitä eteenpäin. Elma on tahtonut itselleen "Pikku Poni" kakun ja olen antanutkin homman ihan suosiolla kakkujen mestarille. Hyvä kun osaan niitä muffinsseja juuri ja juuri tehdä. Koitan välttää suurempaa stressiä kakun suhteen, koska tiedän että sitä muuta hommaa on muutenkin ihan tarpeeksi. Onneksi on tuttavapiirissä henkilö joka niin mielellään niitä kakkuja tekee.

Meillä on pienemmät veijarit saaneet vaivakseen vuotavat nenät ja yskimisen. Hampaiden tulokin aiheuttaa kränää molemmilla, joten pientä touhua on ollut koko ajan. Toivottavasti kohta helpottaa.


Vaihdoin vähän järjestystä keittön astiakaapissa ja apteekkipullot saivat siirtyä toiseen vitriinikaappiin. Olen täysin rakastunut Arabian vanhoihin Maija- kahvikuppeihin. Varsinkin nämä tapaukset ovat ihania, kun ne sopivat väritykseltään niin ihanasti GreenGaten harmaiden naomi lattejen kanssa. Kovasti tahtoisin keittiöön uutta hyllyä, johon voisin iskeä nämä ihanuudet ja kaikkea muuta kivaa. Katsotaan, saanko sellaista vielä ennen kesää..

Vaikka päivissä on omaa tohinaa, sain minä tehtyä taas yhden tilaus tilkkutäkin puoliksi valmiiksi kaksosten päiväunien aikaan. Jotenkin tuntui, että panokset olivat isommat, kun täkki menee henkilölle jota en tunne. Toivottavasti peitto on mieleinen tulevalle kevät vauvalle sekä hänen perheelleen.


Huomenna olisi tiedossa veljeni vaimon VillaSalla kutsut. Pääsee ihastelemaan kaikkea ihanaa. Yritän pysyä kovana GG:n kippojen suhteen. ;)