lauantai 22. huhtikuuta 2017

8-vuotiaan synttärit


Meillä vietettiin pääsiäisenä koululaisen 8-vuotis synttäreitä. 
Teemaa kysyttäessä olisin voinut vannoa että vieläkin mennään petsi teemalla.
Ne lelut on meillä edelleenkin "SE JUTTU".

Mutta väärin arvelin.
Meillä toivottiin Lintu- teemaa.

Suurin lahjatoive oli saada kiikarit ja lintukirjoja.
Nämä toiveet oli mielestäni ihanat. 

 
Meidän ihana kakkumestari loihti jälleen uskomattoman kakun. 
Hieman se sai kotona viimeisellä hetkellä kolhaisua, 
(niin tyypillistä minua kaiken säädön keskellä)
mutta maku on aina täydellinen.
Koululainen oli niin innoissaan kakun koristuksista. 
Tämän äidin taidot ei olisi ikinä pystyneet tuohon.  


Lapset tekivät hurjan monta lintu askartelua koristuksiksi.
Ja minä sain päähäni väkertää vielä yöllä paperista pönttöjä lintujen kaveriksi.
(ohjeita löytyy netti pullollaan. Ja vaikka mitä tulostettavia juttuja)
Ei niistä ihan asuttavia tullut, joka nurkassa oli rakoa ja seinät vinot.
Onneksi linnut ei niistä sen enempää ole valitellut.. 

On se pelottavaa huomata miten nopeasti aika menee.
Erilaiset haasteet tulleet jo nyt koululaisen maailmassa, 
mitä ei edes itsellä ole ollut aikoinaan.
Hienosti on kaikenkaikkiaan iso neiti pärjännyt ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Oikein rentouttavaa lauantaita kaikille.
 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti