tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusi vuosi

"Hyvä Tuomas joulun tuopi,
paha Nuutti sen pois viepi."

Niin se vain sitten meni, joulu jota niin kovasti odotettiin.
Jota varten siivottiin ja touhotettiin. 
Aattona lattiat notkuivat lahjapapereista, leluista, pahvilaatikoista ja suklaasta.
Sitä tulee ajatelleeksi, miksi sitä edes siivota jouluksi? 
Aaton jälkeen saa aloittaa saman homman, uudestaan.
Ja tavaroita on vielä enemmän..

Vaikka joulu onkin minun juttuni, 
Nuutin päivään asti meillä ei yleensä joulua pidetä.
(Tai siis minä en pidä, mies ja isompi neiti pitäisivät.)
Vaan tänäänkin siirtelin taas muutamia joulusia juttuja jouluiseen taikalaatikkoon.
Taika on mennyt. 
Ensi vuonna uudelleen.

Kuusi saa olla uudenvuoden ylitse. 
Ellei hermot mene aikaisemmin neulasiin. 

Makuuhuoneessa joulua ei ollutkaan. 
(Se on helppo siivota.)
Ei edes jouluvaloja. 
Vain sisustusvalot hiiluivat nurkassa. 
Ne ovat niin ihanat.





Vaikka jouluna olikin ihanaa vain "huilia" (Lue: juosta termiittien perässä) ja nauttia...
Iski minulle tylsyys.
Joten, tein pupuja,
pilviä,
(Niistä sitten lisää myöhemmin)
ja maalasin. 


Vanhan pienen laatikoston. 

Sinne sain kätevästi kaikkea ompelemiseen liittyvää. 
Se olikin tarpeen, sillä ompelupöytä on viime aikoina ollut.. kaaos. 



Nyt mielessä on tuhat ajatusta ja ideaa. 
Kevättä rinnassa.
Mutta eipäs mennä asioiden edelle, 
vaan toivotetaan uusi vuosi tulevaksi.
Ihanaa ja rauhallista iltaa kaikille.
Pitäkää toisistanne huolta!

Mahtavaa tulevaa vuotta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti